Sainpas tehtyä viimein osan :) Toivottavasti pistätte kommenttia ja nekin, jotka eivät vielä kommenttia ole laittaneet voisivat laitella kommenttia ;)

Olin todella hämilläni ja surullinen. En tiennyt mitä ajatella. Mies jonka tapasin rannalla oli vaikuttanut täysin vilpittömältä ja oikeasti huolestuneelta puolestani, joten aloin kallistumaan pikku hiljaa rannalla olevan miehen puheisiin. Keräsin rohkeuttani ja samalla katselin miestäni joka oli vähän aikaa sitten ollut maailman ihanin mies ja kaikin puolin hyvä isä.

Olin niin surullinen, että melkein kyyneleet alkoivat väkisin valumaan silmistäni, mutta sain kyyneleet kaikkoamaan, sillä lähdin kävelemään kohti Williä vihaisena.

Will nousi ylös sohvalta hymyillen.

"Ai hei kulta, miksi olet noin vihaisen näköinen" Kysyi Will minulta ihmeissään.

"Sitä sinun kannattaa miettiä ihan itse, mutta nyt on parasta, että lähdemme heti aamusta kotiin!" Huudahdin tomerana.

"Mitä! Miksi? Eikai mitään ole sattunut?" Kysyi Will totisena.

"Mitään ei ole sattunut, mutta sinulla ei ole mitään oikeutta kysellä! Me lähdemme huomenna kotiin ja sillä hyvä, juttelemme kotona, sillä en halua täällä hotellissa alkaa puhumaan elämästämme!" Huudahdin vihaisena.

Lähdin kävelemään kohti hotellihuonetta kyyneleet silmistä valuen.

"Mitä ihmettä on oikein tapahtunut?" Mietti Will mielessään todella surullisena ja hämmentyneenä.

Heti aamusta taksi tuli hakemaan meitä, emme jutelleet toisillemme mitään ennekuin olimme kotona.

Olin todella iloinen, että olimme kotona. Matka oli kestänyt koko päivän ja olimme vasta iltapäivällä kotona.

Kun olin astunut sisään ovesta kuulin, kuinka kaksoset juoksivat minua kohti. Ensimmäisenä luokseni juoksi Wilma.

Sen jälkeen Wiliam.

"Ihanaa, että olette kotona jo nyt!" Huudahtivat kaksoset samaan aikaan.

Kun olin lähettänyt lastenhoitajan kotiin ja olimme vaihtaneet kaksosten kanssa kuulumiset, käskimme Willin kanssa kaksosten mennä leikkimään.

Käskin Willin tulla perässäni meidän huoneeseemme.

"Will, alahan kertoa, mitä sinä oikein salaat minulta?!" Kysyin vihaisesti kädet puuskassa.

"En tajua mistä sinä oikein puhut!?" Huudahti Will puolestaan ärtyneenä.

"Aaaa! Älä viitsi enää valehdella minulle! En jaksa kuunnella tuollaista!" Karjahdin kimpaantuneena.

"Noh... Hyvä on, on eräs asia, mutta jos kerron sen sinulle olet suuressa vaarassa, joten en voi kertoa asiaa sinulle" Sanoi Will painaen päänsä alas.

"Hah! Tuoko muka pitäisi uskoa?! Minä, vaarassa!" Karjahdin täynnä vihaa.

"Voi kulta, et nyt viitsisi liioitella asiaa, olen pahoillani etten voi olla sinulle rehellinen, mutta en voi kertoa sinulle tätä asiaa, sillä en halua, että joudut vaaraan!" Huudahti Will hermostuneena.

"Tiedätkö mitä?! En usko sanaakaan, joten niin kauan, kun et ole minulle rehellinen en halua, että asut täällä! Muutat täältä pois etkä tule takaisin ennekuin sinulla on kertoa minulle rehellisesti asiasi!" Karjahdin osoittaen Williä sormellani vihaisena kyyneleet silmistäni melkein valuen.

"Mutta kulta! Et voi olla tosissasi, se on vain mitään sanomaton asia!" Huudahti Will paniikissa minulle ja yritti ottaa kädestäni kiinni, mutta riuhtaisin käteni irti Willin otteesta.

"Se ei ole minulle mitään sanomaton asia!" Karjahdin Wilille ja osoitin ovea.

Will katsoi minua kyyneleet silmissään ja odotti, että olisin antanut hänelle anteeksi, mutta en todellakaan, annoin Willin hyvästellä kaksoset.

Samaan aikaan, kun ovi paiskautui kiinni minä aloin itkemään, sillä en todellakaan olisi halunnut Willin lähtevän, mutta en myöskään halunnut, että hän valehteli minulle. Ilta hämärtyi.

Will laski itsensä kaksosten tasolle.

"Minulla on teille hieman kerrottavaa, lähden vähäksi aikaa taas matkoille, mutta tulen varmasti takaisin jossain vaiheessa" Sanoi Will kyyneleet silmissään, mutta yritti olla itkemättä.

"Eiii! Et saa taas lähteä matkoille!" Karjui Wilma isälleen kyyneleet valuen ja potkaisi lattiaa vihaisena.

Wiliamkin oli todella surullinen, mutta hän osoitti sen vain laskemalla päänsä alas.

"Voi teitä, en minä teitä ole hylkäämässä, lähden vain hetkeksi aikaa matkalle" Huudahti Will lisäten ääneensä hieman iloa ja halaten samalla Wilmaa.

"Minun urhea poikani, pidä huolta siskostasi ja äidistäsi!" Sanoi Will halaten samalla Wiliamia hellästi.

"Varmasti!" Huudahti Wiliam rutistaen isäänsä lujasti.

Niin Will lähti ovesta ulos, kaksoset jäivät kyyneleet valuen katsomaan isänsä lähtöä.

Will kääntyi vielä ulkona katsomaan taloa jonne hän ei ehkä enää ikinä palaisi, Will kuitenkin toivoi todella paljon pääsevänsä taloon jo hyvin pian takaisin.

Kun Will oli lähtenyt loikoilin vain sohvalla pyjamassani, sillä olin niin surullinen. Kaksoset olivat minusta todella huolissaan ja etenkin Wilma.

Tämän kriisin keskellä Wilma halusi opetella tekemään itse ruokaa, mutta tulos oli pitkään vain palanut leivos.

Pian kuitenkin Wilmasta tuli todella hyvä leivosten tekijä ja hän oli varsin iloinen asiasta.

Aina, kun kaksoset olivat koulussa menin istumaan takapihalle ja itkin Willin perään.

En voinut uskoa, että niin kunnollinen mies kuin Will olisi salannut minulta jotain ja, että salaisuus vaarantaisi minut.

Seuraavana päivänä kaksoset olivat koulussa, kun oveen koputettiin napakasti. Menin avaamaan ovea pyjamassani.

Avasin oven ja näin vain mustan henkilön.

"Hei!" Huudahdin henkilölle, jota en aluksi tunnistanut takaapäin.

Mies kääntyi ympäri hitaasti.

"No hei Venla!" Sanoi mies hymyillen iloisesti.

"Sinä!" Huudahdin järkyttyneenä.

"Päätin tulla katsomaan kuinka voit ja tarvitsisitko apua?" Sanoi mies iloisesti.

"En todellakaan tiedä kuka olet tai mistä tunnet minut, mutta en kaipaa sinun apuasi!" Huudahdin miehelle vihaisesti.

"Selvä on, mutta halusin vain sanoa, että teit viisaasti, kun jätit Willin" Sanoi mies nyökytellen totisena.

"Vakoiletko sinä minua?! Tiedoksi sinulle, että rakastan Williä emmekä ole eronneet lopullisesti, mutta me nyt vain pidämme tauon, sitäpaitsi asiamme eivät alkuunkaan kuulu sinulle, joten jätä minut ja perheeni rauhaan!" Huudahdin miehelle vihaisesti.

"Tiedoksi sinulle, että minä en ole perheellesi uhka vaan Will on" Sanoi mies edelleenkin tyynenä ja rauhallisena.

"Jättäisit minut nyt rauhaan, kaksosetkin pääsevät kohta koulusta enkä halua, että olet täällä kun he tulevat, joten lähde nyt vain pois!" Huudahdin miehelle vihaisesti.

Kävelin takaisin sisälle taloon.

"En lähde tästä minnekkään ennekuin annat minulle luvan tulla katsomaan sinua huomenna" Sanoi mies ivallisesti hymyillen.

Pysähdyin ja tunsin kuinka vihainen aloin olemaan, kävelin takaisin ovelle.

"Etkö sinä tajua? En edes tunne sinua, joten en todellakaan halua, että tulet lähellekkään taloani tai perhettäni" Sanoin osoittaen miestä sormellani.

"Lupaan kertoa huomenna itsestäni, mutta sinun täytyy luvata, että saan tulla huomenna katsomaan sinua tai en lähde tästä minnekkään!" Huudahti mies kädet puuskassa.

"No hyvä on, tule huomenna samaan aikaan, koska silloin kaksoset ovat koulussa, mutta muista, että huomenna on viimeinen kerta, kun tulet tänne!" Huudahdin miehelle kireänä.

"Sovitaan niin, olen muuten Jim"  Sanoi mies eli Jim salaperäisesti hymyillen ja lähti kävelemään pois päin.

Jäin katsomaan Jimiä, sillä vaikken tuntenut häntä, tuntui hän varsin salaperäiseltä ja arvoitukselliselta.

Melkein samalla hetkellä kaksosten koulubussi saapui pihallemme. Heti kaksoset alkoivat tehdä ahkerasti läksyjä, sillä tänään oli heidän syntymäpäivänsä.

Wilmasta tuli todella kaunis tapaus. Hänelle arpoutui mammona tavoite.

Wiliamistakin kasvoi todella komea poika, hänelle arpoutui romantiikka tavoite ;D

Kuka on Jim? Miten Willille käy? Tämän saatte tietää ensi osassa :)

Tässäpä teille osa 3, toivottavasti piditte ja muistakaahan laitella kommenttia kiitos! ;)